Ei sieltä sirottimesta tule mitään

K on ollut kiukkuinen viime päivät. Tullut naamaan parina
iltana nokkosrokkoa; katsotaan vähän paprikan ja paksujen
viinirypäleiden ja rusinoiden perään. Kauan odotetut
hampaatkin puhkeavat kahden ala- ja neljän ylähampaan
seuraksi. Elää vielä aamuisin kesäajassa
heräten nippa nappa yli viiden. Päiväuniryhmi vähän kateissa parina
päivänä, tosin nyt aamut olleet myös vähän sekavia: eilen kaupassa,
tänään talvirenkaita vaihdattamassa ja huomenna röntgeniin keuhkokuumeen
kontrollikuvaan.

S on taistellut oma-aloitteisen syömisen kanssa. Kannattaako taistella vastaan?
Hermot menee joka kerta.
Nyt S istuu lounasruokansa kanssa puoletta tuntia. Käynyt jo jääkaapissa,
videot katsottu ja S:n sanoin "nyt syön ruuan". Mutta kiemurtelu jatkuu.
Ei ole tarrataulusta ollut mitään iloa. Vai onko? Juuri kun otin sen puheeksi,
S tarttui lusikkaan "itkien":

- Hyvä-ä-ä on. Minä syön.

Sitten pienen lusikallisen jälkeen alkoi lautaselta pilkottaa muumin korvat...
Hmm, meni toinenkin lusikallinen. Ja enemmänkin. Kyllä on tarralle käyttöä.
Kannustaako tarrataulut vain ulkoiseen motivaatioon yleensäkin?

Eka kertaa liimailtiin glitter-hilettä ja sitähän löytyy nyt sitten
jokapuolelta asuntoa. Meillä on kuusi pientä eriväristä sirotinta, jotka
päästää hilettä vähän kerrallaan ja sitten niitä pitää ravistaa
tai kääntää pystyasentoon. Tämä ei oikein mennyt S:n jakeluun.
Menin sitten väliin ja ohjasin kättä, ripottele, nosta pystyyn, ripottele,
nosta pystyyn. Riita ja itku siitäkin tuli. Kun väitin, että sirotin pitää nostaa pystyyn,
niin siihen S:

- Ei sieltä mitään nyt tule.

Niin. Todellakin. Eihän sieltä hilettä todellakaan tule, jos sirotin on pystyasennossa.
Käyttöohjeet oli selvästi yhden vaiheen liian pitkät. Oikeastaan olikin
parempi, ettei S huomannut, miten sirottimen olisi nopeasti
rumppaamalla saanut tyhjennettyä.

Käytiin kirjamessuilla, jossa käveltiin ohimennen Sami Garamin
keskustelupisteen vierestä. Silloin kun lapsi on ärsyttävä, niin
pitää vain sanoa se hänelle ja kaikki helpottuu. Tosi helppoa.

1970-luvun alussa tehtiin nuo sosiaalipsykologian kuuluisimmat
kokeet, joissa osa koekaniineista asetettiin vartijan ja osa vangin
rooliin. Isän roolissa voin pitää lasta nälässä: opetanko ruoka-aikoja
vai piinaanko pienempää -- eli koenko lapsen ala-arvoisena.
Niin pitäisi, mutta positiivisessa mielessä: suojella turhalta tiedolta,
suojella mahdollisilta onnettomuuksilta, jne. Näitä sitä pohtii,
kun ei osaa itse syödä vaan lounaan jälkeen menee salaa jääkaapille
syömään suklaata.

Milloinkohan K alkaa puhumaan? Ainoa sana on "äiti", joka tulee
monessa merkityksessä ja monella äänenpainolla.

Stand-up-komiikkaa lasten kustannuksella

Käytiin isovanhempien päivän kunniaksi
(lokakuun kolmas lauantai) katsomassa vaimon
kanssa stand-up-hjuumoria, syömässä ja sitten
vielä Ganes-elokuvassa. Kolme hjuumormiehen
satsiin kuului myös se, että jokaisella aikuisella pitäisi olla
oikeus kerran vetäistä lättyyn hankalaa lasta.
Pläjäyksen jälkeen hjuumormies jatkoi jutustelua, että yleensä
näitä hänen ehdotuksiaan vastaan yleisöstä ovat
ne, joilla on itsellään lapsia.

Juu. Ollaan puhuttu tosiaan fyysisestä kurittamisesta
tai pikemminkin impulsiivisesta väkivallasta. Se, kun
oma skeema sanoo, että valoja ei saa rumpata, ja lapsi
menee juuri sen näköisenä valokatkaisijalle. Ei siinä ehdi
edes ykköstä sanoa. Pitäisi muuttaa omia skeemojaan.
Mitä sitä nyt hiiltyä valoista? Saahan noita lamppuja uusia.
Veden kanssa läträäminen tasaantuu vuosien myötä ja
kaikki muutkin ovat niin tehneet -- nyt on meidän vuoro.

Lapset ei fuskaa. Aikuisen käytös hankalassa tilanteessa
kertoo enemmän itsestä ja omasta huonosta olosta kuin lapsesta.

Jos stand-up-koomikko (tai siis hänen kannustamanaan) läiskäisee
ulisevaa lasta, niin se on
säälittävää. Mitä se koomikko luulee siinä lasta kasvattavan?
Ei se lapsi sitä tajua; itkee todennäköisesti aivan jotain muuta.
Mihin se "yksi kerta" kannattaisi valita? Viime viikolla tuli
pitkät itkut ja valitukset siitä, ettei puistoon mentykään
metsän kautta, kun oli käyty kaupassa.

S. on tarkkaa valojen suhteen. Kun lastenhuoneessa on illalla
jo iltavalaistus, niin S:n pitää laittaa iltavalot pois ja sytyttää
ne itse. Minä itse. Paitojen pääaukot pitää pujottaa itse, mutta
käsiä varten pitää pyytää apua. Housutkin nousee pissalta
lähtiessä ylös itse. Ihan itse.

K. ei ole nukahtanut isin kanssa iltaisin nyt pariin, kolmeen viikkoon.
Aivan mahdoton. Tänään nukkui reilut puolitoista tuntia vaunuissa
ilman tuttia, kun tultiin avoimesta päiväkodista kävellen kotiin.

S:n kielikukkaset:

- Ovatko "paksukaiset" jo valmiit? (Osa meni kyllä aika
paksuiksi. Ohukainen ja Paksukainen on mummolan huippuvideo.)

- Nyt vaihdoit kanavaa. (Tietokoneen ruudulla klikattiin ikkuna kiinni.)

Juna on tainnut jo kääntyä.

Nelosen aamun lastenohjelmat pitäisi kieltää. S osaa jo hyräillä
niiden jälkeen tulevan Perhe on pahin -sarjan tunnarin.

Siltamakaroneja nuppeineen

Kanakastike ei oikein maistunut. S söi
herneitä ja kolme lusikallista ruokaa syötettynä.

- M(in)un herkkuani on lihapullat, siltamakaronit
ja porkkana!

Lauantaina tuli tosiaan tehtyä lihapullia
sipulipussikeittoainekseen. Lisänä oli Raision
Torino-ruispastaa, jotka ovat lähes normaaleja
makaroneja, mutta "sillalla on nuppeja", kuten S
kertoo asian.

Äiti ja S kävivät eilen jumpassa ja me K:n kanssa
puolestamme ensimmäistä kertaa työpaikalla sitten
elokuun. Muutamia uusia taloja oli rakenteilla tai
valmistunut parin kuukauden aikana. Yhtä kaikki,
ei sinne työasioissa menty, vaan hakemaan "jemmasta"
lisää käytettyjä valokopioita piirustuspapereiksi.
Olivat jo ehtyneet parin kuukauden aikana.

Eilen S ryntäsi heti aamuvelliltä piirtämään ja kun
mainitsi asiasta, Stokkessa istunut K:kin alkoi viittailla
lastenhuoneeseen päin. Ostettiin pari vuotta sitten
Ikeasta pieni pöytä ja kaksi tuolia, jotka maalattiin
lastenhuoneen keltaisella. K osaa istua omalla tuolillaan
ja lisäksi tulla nätisti sieltä oikein päin alas jaloilleen.
S jakaa tusseja K:lle ja molemmat piirtävät omiaan.
Sitten S juoksee ensin näyttämään tuotostaan ruokapöytään
ja pienen ajan päästä -- mitä nyt menee 1v 4kk tuolista laskeutuessa --
K seuraa naama virneessä oma paperi kourassa. Se on
suloista se.

Yskä on edelleen kovin sitkeä ja ikävä. K heräsi päikkäreiltään
vajaan tunnin unien jälkeen, kun yskä yllätti. Muutama rusina
Stokkessa ja piereskelyä.

- Tuleeko kakka?

Nyökyteltiin.

- K, mennäänkö potalle?

Uudelleen kysyessä ravisteltiin päätä. Eli tuskinpa kannattaa
lähteä. S tuo eilen lainatun "Mikko Mallikas punoo juonia."
Jatketaan iltapäivää siis lukemalla, kun Barbapapa-video päättyi
juuri.

Uuteen ammattiin lennonjohtajaksi

Kuusi viikkoa sairastelua perheessä yksi kerrallaan -- alkaa vie voimia.

Mutta jotain kivaakin. Pääsin lennonjohtajaksi, kun bestmanini P. suositteli
ja työpaikkahaastattelu onnistui. Jouduin toki irtisanoutumaan
nykyisestä työstä ennen siirtymistä aivan uusiin,
mielenkiintoisiin tehtäviin -- vähän arvelutti, mutta rohkaistuin.
Seuraavana päivänä saavuin sitten Helsinki-Vantaan
lentokentän (jonkun portin) odotusaulaan, jossa meitä
lennonjohtajia istui penkkirivistöissä katsomassa läpinäkyvää
pleksitaulua, jossa jotain master mind -tyyppisiä värinappuloita.
Aloin jo epäillä, että tämä oli unta, mutta sitten vanha kaverini T.T.
tuli ja istuutui viereen aloittamaan omia töitään. Lähetin tarinan
P:lle, joka sitten soittikin ja onnitteli uranvaihdosta.

Alan epäillä, että S:n diagnoosi on uhmaikä. Pari, kolme päivää päivässä
tulee aivan täydet hepulit. Joku menee vähän vinoon tai muuta, ja sitten
alkaa huuto ja sätkiminen. Mitä tehdä? Torstaina istuttiin sylikkäin ja
pidin kiinni: "rauhoitu, rauhoitu". Ei auta, kun S toistaa vain sanaa tai
kahta ja jatkaa sätkimistä. Joskus räjähtäminen auttaa paremmin: S
itkemään omaan huoneeseen ja jonkun ajan päästä pyytämään anteeksi.
Sitten on niin autuaallista, kun S jo rauhoittuneena loruilee Kissa Killin
Kiukkusäännön (KKK):

Kun kiukuttaa,
niin suuttua saa
ja olla tosi äkäinen,
ja rähjätä saa ja itkeä saa
ja olla vaikka räkäinen.

Lopuksi on oikein hyvä
kunnolla vielä nyyhkiä
ja halata ja supattaa
ja sitten nenä pyyhkiä.

*) Kissa Killin kiukkupussi. Tuula Korolainen ja Christel Rönns

Juu, ja sitten on toki lahjomisen jalo taito. Muutama hedelmäpastilli
on aika lyömätön ase raivarin katkaisemiseen. Jos S nukahtaa automatkalla,
niin on parempi tarjota herätellessä saman tien pari karkkia.

Lahjominen on edennyt jo K:llekin. Saanut muutaman kerran Marie-keksin,
jotta malttaa istuutua potalle.

No, jos 3 v 2 kk osasi ennen jotain maatalon töitä, niin nythän se osaa
käyttää paitsi kodin viihde-elektroniikkaa, niin myös Windowsin Paint-ohjelmaa
läppärin hiiripinnalla. S saa nyt itse vaihdettua värin ja parhaimmillaan
piirrettyä viivojakin. Alueiden maalaus (maalipurkin kaato) onnistuu ihan hyvin,
paitsi silloin tällöin osuu reunaviivalle ja koko kissa tai koira värjäytyy,
jolloin tulee huuto. Eli seuraavaksi opetellaan sitten Ctrl-Z, jotta päästään
kumoamaan toimintoja.

Erilainen isä?

S heräsi aamulla huutaen. Oli nukahtanut illalla ilman
luvattua iltasatua Tatua ja Patua. Ei saa tehtyä
tekemättömäksi.

Itsekin olin sitten viikon kuumeessa ja nyt painaa
sitkeä yskä päällä. Heikkoina hetkinä mietin, että olen
maailman ensimmäinen vanhempi, joka on sitä mieltä,
että lapset pitää panna hoitoon, mennä itse töihin eikä
antaa lapsille heidän parasta huolenpitoaan kotona.
Miten voi olla parasta huolenpitoa, kun päreet palaa
tuon tuosta? Hoidossa luulisi olevan lapset vieraskoreita
ja kotiin tullessa vanhemmat jaksavat sen päivittäisen
kiukuttelun (oman) paremmin.

Kai siinä on se, ettei osaa itse olla ja öllöttää. Ja on
tullut otettua liikaa tehtäviä. Ja sitten tuijottaa pankkitiliä,
joka tuntuu vuotavan kuin seula kun tuloja ei ole. Hmm.
Pitäisi kai vähän relata itsekin.

Ruoan tekeminen kiireessä on kamalinta. Aamulla on paniikki
ensin aamuruokailun ja -puuhien jälkeen ulos, sitten
paniikki sisään ja lopulta ruoanlaittopaniikki. Yritä siinä
katsoa ruokatarvikkeita, keittokirjaa ja liettä samaan aikaan.
K riippuu huutaen lahkeessa, S huutaa omassa huoneessa,
ettei hommia tehty oikeassa järjestyksessä. Sitten alkaa
tehdä paniikkijärjestelyjä: lämmitetäänkin nopeasti jotain
pientä K:lle ja sitten on ruokaa ylimitoin ja tiskattavien kattiloiden
määrä epäilyttää vaimoa itse ruoan koostumuksen lisäksi.
Tämän aamuinen vaalea kastike oli aika paksua, ja oli aika ihme, että tytöt söivät
sitä niinkin paljon kuin söivät. Aika sopeutuvia.

Asuntolainat pukkaa päälle pääkaupunkiseudulla, että
lapsien määrä hoidossa on kasvanut. On siinä varmaan
tullut muutama lastenhoitajakin töihin.

Unohdettiin äidin nimipäivät. Piirrettiin nyt onnittelukortti
ja voitais varmaan käydä kakkukaupassa K:n unien jälkeen,
jos ehditään. Illalla mahdollisesti pingistä pelaamaan naapurirapun
O:n kanssa.

K:kin on oppinut heittäytymään lattialle, jos hommat ei kulje.
Ja nukahtaminen on mennyt tosi hankalaksi. No, onneksi
S ei nukahdettuaan herää vieressä vaikka K huutaa kuin sireeni.
S:llä jo leikki-ikäisen hyvät unenlahjat. K voisi opetella puhumaan.
Hampaita on alhaalla kaksi, mutta yläkerrassa kohta kaikki.

"Hei, hoi, teemme löytöretken, hei, hoi, laulu karhujen soi...!"
S:n päivän kohokohta on kun K menee päiväunille ja pääsee katsomaan
samoja ja samoja videoita. Kivan rauhallista aikaa isillekin.