Hoitovapaa vapaaksi lapsista!

Hyvää Maurin päivää! 15 vuotta kotiutumisesta.

Tänään aamulla taas satoi, miten syksyllä voi vain sataa.
K ehdittiin sopivassa kuivassa raossa jo pukea ulkokuntoon, kun
sitten ikkunassa ropisi taas. S oli vielä yövaatteeissa.
Päätettiin kuitenkin lähteä sitten luontoretkelle kadun toiselle
puolelle metsikköömme. K oli sylissä ja S käveli päättäväisesti eteenpäin.
Pysähdyin:

- Onpa ihanaa rahkasammalta!

tai

- Katso, täällä on kauniita kanervia.

tai vieläpä

- Katsopa miten tästä männystä on lähtenyt
kaarnat pois.

S ei joutanut pysähtymään vaan jatkoi
eteenpäin metsikössä polkua pitkin. Saatiin
sitten taas K:n kanssa juosta perässä. Se juoksu hauskaa
olikin -- muuten nuokuttiin ja melkein nukuttiin sylissä.
Vihdoin kun oltiin tarvottu pitkä matka, ehdotin
S:lle kääntymistä kotiin päin.

- Pitää löytää Nalle Puh ja prinsessat.

Vaan enpä ollut tällä kerralla niitä etukäteen piilottanut.
Sen sijaan matkalta löytyi taas valkoisia muovikuulia,
jotka kannettiin kotiin kokoelmaan. Jäihän sitä sitten
jotain luontoretkeltä.

Hoitovapaa pitäisi olla etsikkoaikaa päästä leikkimään
niitä leikkejä, jotka jäivät kesken 30 vuotta sitten.
Eräänä iltapäivänä muistin, että voihan hiekkalaatikollakin
kaivaa tunneleita autoille. Koska viime vuonna taloyhtiön
hiekat oli vaihdettu, tiesin myös, että hiekkaa oli paljon ja
syvältä: tunnelit onnistuisivat varmasti.

Ainoa ongelma oli vain lapset, tai toistaiseksi vielä S.
Olen jo ennen tyytynyt seuraamaan hienoimpien hiekkalinnojen
ja varustusten murenemista jättiläisen alla, mutta että
tunnelitkin. Pääsin ajamaan neitsytmatkan kuorma-autolla,
mutta sitten täystuholainen pääsi irti ja alkoi sortaa tunnelia
"vahingossa" pala palalta, kunnes auto oli hautautunut romahtuneen
sillan alle.

Sisällä kotona S äkkäsi ne pikkulegot, jotka pari kuukautta
sitten oli piilotettu ja joiden S oletti olevan "jossain mummolassa".
Itse asiassa, viimeisimmällä mummolareissulla niitä ei edes
kyselty ja olettaisin niiden muistikuvissa sekoittuneen mummolan
omiin pikkulegoihin. Mutta nyt äiti ja isi järjestelivät kaappeja
ja ylähyllyltä pilkotti synttärilegorasia. Tässä paketissa on paljon
ovia ja ikkunoita eli siitä vain talon rakentamiseen. Kun äitikin
otti osaa innokkaasti rakentamiseen, oivalsi S heti tilaisuuden:

- Sinä voisit pyytää lisää legoja syntymäpäivälahjaksi.

Aivan! Kaiken lisäksi äidin synttärit on jo reilun kuukauden päästä!

Tänään tehtiin sitten Ellistä (saparopäinen, farkut)
ja Mellistä toinen animaatioelokuva. Tai toistaiseksi vielä pelkät
valokuvat. Elli ja Melli seikkailevat keittiössään ja jotain perunaa
ja jotain uimista siihen tuli mukaan. Tarina kehkeytyy sitten
varmaan siinä vaiheessa, kun Windowsin Movie Makerilla saadaan
still-kuvat järjestykseen ja aletaan päälle nauhoittamaan sopivaa ääniraitaa.

Pitäisi olla Making of Elli ja Melli. Animaation tekeminen on haastavaa.
Kuvattavat kohteet pitäisi kiinnittää alustaan, kun tumpeloi niiden kanssa,
pitäisi siirtyä studiovalaistukseen, kun ulkovalo vaihtuu vähän väliä, yms. yms.
Ennen kaikkea -- pitäisi pitää lapset (joo, eli S, koska K on nukkumassa
vielä päikkäreitä) poissa. Isiltä oli taas mennä hermot, kun ei itse päässyt leikkimään.
S halusi vain vaivata sinitarraa ja otti Mellin mukaansa leikkeihinsä.
Niinhän se on työmaallakin, että mukavaahan se työnteko olisi, jos ei olisi
asiakkaista häiritsemässä.

Sitten kun kuvaussessio oli ohi, S pääsi uittamaan
Melliä ja Elliä kattilassa. Kyllä ne uivatkin. Mutta sehän
ei ole taiteellista animaatiota. Ainakaan aikuisesta.

Äidin kahden viikon sairasloma on sitten lopussa. Palataan
takaisin "tavalliseen" päivärytmiin: lapsillakaan ei ole enää
päivisin vaihtoehtoja. Pakko kelvata isinkin.

Olkoon vaan, kun niin sanot

S on juonut joka ikinen aamu noin 2,5 vuoden
ajan aamuvellit samasta nokkamukista. Vastaavaa
nokkaa ei ole enää ollut missään myynnissä.
Nyt muki nokkineen unohtui mummolan matkalle
ja S:n venymiskykyä uusiin tilanteisiin kysyttiin.

Illalla oli ollut puhetta nopeasti pullon jäämisestä,
samoin aamuinen yhteenveto asiasta käsiteltiin rauhallisesti.
Mutta kun velli tuli eteen muumimukissa syttyi
huuto ja mekastus: velli pitää saada vellipullosta.
Loppujen lopuksi päästiin tästä noin minuutin huudolla
ja seuraavina aamuina velli on maistunut mukista kuin
sitä olisi tehty 2,5 vuotta joka ikinen aamu.
Ihailtavaa joustavuutta ja mukautuvuutta uusiin tilanteisiin.

Toista joustoa kokeiltiin, kun K muutti sänkyineen
lastenhuoneeseen. Puistossa peloteltiin, että ensimmäisenä
iltana meni 3 tuntia kun nuorempi innosti vanhempaa.
Mutta ei. Ensimmäisenä iltana molemmat nukkuivat
parin iltasadun, Sinisen unen ja Menninkäisen mukana.
Tänä iltana K pyristeli vähän kauemmin vastaan, kun
oli nukkunut päiväunensa kahdessa erässä. Ja vaikka K
huuteli ja inisi, S nukahti eikä välittänyt mitään metelistä.
Ihanan joustavaa.

K huusi kerran äitiä yöllä: kun kävin katsomassa
tutti oli kadonnut. Pitäisiköhän tutistakin luopua?
No ei ehkä vielä ;-)

I luki eilen Eeva Tenhusen Mustat kalat. Keskipisteenä
olevassa päiväkirjassa oli mieshenkilön etukirjain K.
Chriestimäisesti sitten arvailtiin, kuka K tuo herroista
on, jotka kaikki tietysti alkoivat K:lla. Kevyttä verrattuna
Faustukseen, joka odottaa musiikkiteorioineen läpilukua.
Kafkankin sankarit ovat yksikirjaimisia. Entä Kettusen
suoperheen lapset, jotka ovat niin köyhiä, että ne on
numeroitu ykkösestä 12:sta ja vaikka niitä katsoisi
pienimmästä suurimpaan tai suurimmasta pienimpään,
niin aina ne näyttäisivät dekadia köyhemmiltä.

Hesarin sunnuntaiosan vauvauutisten lopussa oli
ilmoitus Ipanapa 1 :n syntymisestä 12.9.2007.
Oli kuulemma ollut jo Nytissä, mutta eihän tuota ole
ehtinyt selata. Pitääköhän levy ostaa heti? Hyväntuoksuinen
oli aivan lutunen kappale, jota kuunneltiin K:n kanssa
sylikkäin.

Kirjoitin joskus itse esseen ajan funktiosta Lotto-pelin
muutoksia tutkaillen. Auton katsastaminen on
kallistunut huikeasti siitä, kun konttorit vapautettiin
kilpailulle. Kallista, kun pitää olla varalla henkilökuntaa ottamassa
vastaan jonottajia. Kumma kun pitää olla ihmisillä kiire.
Tai sitten tässä taas on kuluttajaa viilattu linssiin.
(Tekevät 20% - 30% voittoja kuulemma.)
Teema-kanavan uusinnoissa oli ihan hyviä pätkiä 60-
ja 70-lukujen kantaaottavista laulutuokioista. Ihmiset
on valjastettu töihin puoleksi päiväksi ja toisen puolen
päivää ihminen kuluttaa eli yhtä lailla on kapitalismin
ikeen alla.

Käytiin tyttöjen kanssa serkkulassa tänään.
S:ää vuotta vanhempi P väitti, että S oli tehnyt
pelkkiä harakanvarpaita eikä ollut kirjoittanut
S:ää ja P:tä. S väitti vastaan, että kyllä siinä luki
S ja P. Täti yritti puuttua asiaan, että kyllä S sai
leikisti kuvitella, että siinä luki S ja P. Riitahan siitä
syntyi ja sitten P puhkesi teatraalisesti itkemään.
S piirteli omia kuvioitaan ja totesi sitten hiljalleen:

- Olkoon vaan, kun niin sanot.

Antoi periksi, mutta sai viimeisen sanan!

Zombie Style

Oltiin mummolassa pitkä viikonloppu ja nähtiin
serkkuja siellä ja täällä. K innostui kävelemään
enemmänkin. Sillä on hauska Zombie-tyyli:
kädet edessä ja jalat harallaan töpöttelyä.
Todella suloista! Vaan varmaan aika nopeasti
ohi menevää...

Tänään ajettiin S:n ja K:n kanssa 400 kilometriä.
Ensin sadan kilsan pätkä aamusta, jonka jälkeen
lounas serkun luona. Sitten toinen pätkä ja
tauko Kuortissa. Vika tikki (vikatikki? Vikatikki
olisi se sarja, jonka tallentaisin tallentavalle
digiboxille, jos sellainen olisi) -- piti rampata
kolme kertaa vessassa kahden tytön kanssa
(lähes turhaan), syötiin kahdet ranskalaiset
(eli ei syötykään) ja leikit jäi kumminkin kesken.
Ei ei. Mieluummin pikkupaikkaan pissalle, jos,
ja kuten tänään olikin, tarjolla on tuttuja tai
sukulaisia, joiden luona pistäytyä. Kummien
luona pikakylässä -- sen verran että naamaa
näytettiin. Kuuden maissa oltiin kotona. Äiti ollut
sairaana kolme päivää :(

Varattu!

Lapsena piti isosiskon kanssa aina varata
olohuoneesta tv-tuolit, erityisesti isän pyörivä
nojatuoli, jos se oli vapaana. Kun lähti
käymään vessassa, keittiössä tai muuten
vaan nousi tuolista, piti huutaa "varattu".
Tällä sai oikeuden pitää tuolinsa, kun
palaa takaisin. Sääntöä taidettiin kunnioittaa
aika hyvin.

K leikki aamusta violetilla traktorilla.
S pyöri ympärillä ja halusi kontaktia,
K aloitti kimeän hätä-karkoitus-kiljumisen
hyvissä ajoin, kun S läheni.

K huomasi sängyllä muumipapan ja lähti
hakemaan sitä traktorin kuskiksi. Siinä samassa S syöksyi
lastenhuoneesta, otti traktorin ja ilmoitti:

- K ei enää leikkinyt sillä.

Teknisesti aivan oikein! K ei ollut huutanut
"varattua" ja jäi rannalle. Eipä siinä muuta auttanut,
kun aloittaa asettelemaan muumipapan hattua päähän.

Lapsena meillä oli aika vakiintuneet telkkarin katsomispaikat.
Olin lähimmässä nahkanojatuolissa tai sitten pöydän
alla selällään tyynyn kera. Sieltä tuli nähtyä ensimmäisen
kerran mm. MP ja Graalin malja joskus 1980-luvun lopulla;
VHS on edelleen mummolassa mutta DVD:kin tuli hankittua
joku vuosi sitten. Värit olivatkin paljon kirkkaammat kuin olin
kuvitellut. Lisä-DVD:llä on hauskat lisädokumentit, mm. siitä
kun N.N ja M. Palin palasivat siihen skotlantilaiseen linnaan,
jossa ja jonka ympärillä koko elokuva on tehty. Huikeaa
tilan monipuolista käyttöä!

Hiekat hiekkalaatikolla, sorat sorakentällä

S:n toimet ovat jo pitkälle harkittuja,
ehkei niin tarkkaan analysoituja kuin isä kuvittelee.
Kaksi tapausta tuli nyt mieleeni.

Pihalla leikeissä sääntönä on, että
"pidetään hiekka hiekkalaatikossa"
ja karkeampi sora liukumäen alla.
S haluaa tietenkin vähän tukevampaa
kakkua silloin tällöin. Tänään hän kantoi
lapiollista hiekkaa kohti liukumäen
"keittiötä" ja toisella säännön toistokerralla
S pysähtyi, kaatoi hiekan alas maahan,
lapioi maasta sen ja vähän soraa mukana.
Ovelaa, aivan kuin: "en vienytkään hiekkaa kiellettyyn
paikkaan, vaan tarpeeksi monta askelta
hiekkalaatikolta otettuani isän pyynnöstä kaadoin
hiekan pois.. sitten otin uutta, sallittua soraa
liukumäen alle."

Eilen S leikki puistossa N:n kanssa ja vähän pienempi
A taisi jäädä "henkisesti jalkoihin". N:n äiti haki N:n
pyytämään anteeksi ja minusta tuntui reilulta, että
S yhtä lailla kävisi sopimassa jutun, vaikken ihan
tarkkaan tiennyt tapahtuneesta. (Eka luokalla pääsin
yksin yhdestä jälki-istunnosta pois muun luokan jäädessä
seisomaan vartiksi -- en silloin enkä nytkään ymmärrä,
miksi minua niin kohdeltiin. Silloin siis seistiin!)
S osaa nyt kääntää tehokkaasti puheenaihetta:
"tässä on joku roska", hän totesi moneen kertaan haalarin hihastaan
ja sentään monen kehotuksen jälkeen lähti A:n luo,
vaikkei nyt anteeksi-sanaa vielä osannutkaan.

Syy-seuraus, kehotus, käsky ja toimiminen

Siinä missä 1 v 2kk K syö itse reippaasti ruokansa,
3 v S "ei osaa" yleensä syödä itse. Uhkailu, kiristys
ja katteettomat lupaukset ovat vähän väliä käytössä,
mutta haluttua toimea ei saada oikein tehtyä.
Miten yksinkertainen uhkauksen tai lupauksen
tulee olla, jotta se ymmärretään (jos kyse on ylipäätään
ymmärtämisestä)?

Muutaman huomion perusteella palkkion pitää olla silmien
edessä ja heti saatavilla.

Reilun viikon aikana on tehty kolme etsintäkuulutusta.
Kaikki etsityt ovat löytyneet helpommin tai vaikeammin.
Viimeisimpänä olivat kateissa delfiini, virtahepo ja aita.
Niistä tehtiin asianmukainen etsintäkuulutus. (A4-paperi,
"WANTED", kateissa olevat piirrettyinä ja kirjotettuina
sekä etsintäpalkkio, joka selvästi tekee kuulutusten
tekemisestä jännittävämpää. Tällä kertaa palkkiona
Ville Vallaton -jäätelö - mutta vain löytäjälle.)

Etsintäkuulutuksissa on selvästi jotain perää,
koska juuri nämä kuulutetut oikeasti olivat kateissa:
delfiiniä ja kumppaneita etsittiin useampaan otteeseen
mutta tuloksetta.

Sitten kerran äidille tuli mieleen kurkistaa
vaatekaapin kenkäosastoa, josta löytyikin kaksi kirjekuorta,
joista toisesta kadonneet olivat. Selvästi lähetetty postilla
jollekulle tutulle. Uskottavasti S etsi kuitenkin kadonneita
ja vilpittömästi uskoisin, ettei hän muistanut, mihin oli ne
pannut. Missähän vaiheessa hän älyää, että kannattaa piilottaa
leikisti ja etsiä leikisti vähän aikaa, jotta saa palkinnon?