Salaa karkkilaatikolla

Eilen käytiin Meilahdessa röntgenissä ja tänä
aamuna oli valokuvaus puiston päiväkodissa.
Aivan enkeleitä. Ehkä täällä kotona saa tiuskia
ja syöttää -- kyllä ne sitten muualla osaavat olla
vieraskoreita ja oma-aloitteisia.

Valokuvaajiakin on monenlaisia. Muistan vain
ne muutamat koulukuvaajat, jotka yrittivät murjaista
jonkun muikun ryhmäkuvan hetkellä ja tietenkin
hääkuvaajan sekä viimevuotisen lasten kuvaajan.
Mutta nyt oli aivan pro. Olimme aamun ensimmäisiä
kuvattavia. Lasten kanssa hän oli ehdoton lällyttelijä --
pelehti "piilottelevan pupun" (Pikku Kakkosen Veeralla oli sellainen kesällä)
kanssa sen verran ja vain juuri sen verran, mitä tarvitsi saadakseen hyvät
kuvat. Kuvaaja ei turhaan keskustellut huoltajan kanssa
vaan keskittyi olennaiseen, kun liukuhihnatyöstä oli kyse.
Nyt vain odotellaan, näyttääkö K ja S otetuissa kuvissa
oikeannäköisiltä. Joskus näkee otoksia, joissa heitä ei tunnista.

K heräsi tänään vasta puoli seitsemän maissa eli
"normaaliin" aikaan. Viisi päivää siinä meni, että
mentiin nukkumaan talviaikaa, mutta herättiin
kesäajassa viideltä. Nyt aamukin meni kivasti ja
käytiin vaivattomasti päiväunille. Kiva.

Ollaan K:n kanssa loikoiltu yhdessä S:n sängyllä,
kun on itsestäkin kiva oikaista hetkeksi. Kun palaan
lastenhuoneesta, S istuu yleensä tv-tuolissaan malttamattomana,
että pääsisi katsomaan videoita (Rasmus Nalle taitaa
olla suosikki). Vaan nyt ei näkynyt missään. Vasta keittiöön
tullessa alkoi kuulua ääniä. S kiipeili pöydän takatuoleilta
hieman hiljaisen näköisenä - juuri sellainen ilme, joka pääsee
naamalle, kun "palaa rikospaikalla". Videoita laitettaessa S sanoikin
löytäneensä karkkirasian ruokapöydän vierestä kaapin päältä.
Mikä vainu! Vastahan sen aamulla sinne piilotin, kun sitä
ei tarvittukaan valokuvauksen yhteydessä. Nyt kun vilkaisin,
niin laatikko oli syöty tyhjäksi. Kyllä oli tainnut maistua.