Aku postinkantajana

Barks-sarja Aku postinkantajana oli mukana
ensimmäisessä omassa Akun parhaat -sarjan kirjassani.
Nyt olemme lukeneet sitä S:n kanssa Akun
juhlakirjasta Maailman hauskin kuvasarjalehti.
Siitä, kuinka posteljooni Akun ensimmäinen pikakirje
"katoaa" lumimyrskyssä, Aku tulee katumapäälle
ja lähtee pelastamaan kirjettä, kunnes kaikkensa antaneena
ilmoittaa Iinekselle kadonneesta kirjeestä ja pääsee
lämmittelemään sähköuuniin.

Tiistain askarteluhetkessä teimme S:n kanssa kilpikonnan:
leikattiin pohjalevy, liimattiin kertakäyttölautasesta
kilpi, johon vielä liimattiin silkkipaperista paloja.
S täydensi kilpikonnan piirtämällä sille silmät,
nenän ja suun. Kääntöpuolelle S kirjoitti omalla
(unaarisella tukkimiehen kirjanpidolla) onnittelutervehdyksen
ukille. Etsittiin pahvikirje (Suuri käsityölehti),
liimattiin pieniä valkoisia tarroja vanhojen osoitetietojen
päälle, lisättiin muutama tuore valokuva mukaan ja
kirjoitettiin osoitteet. Vain postimerkki puuttui, kun niitä
ei ollut enää jäljellä.

Keskiviikkona lähdettiin iltapäivällä viemään kirjettä postiin.
Oli jo aivan syksyinen päivä: väliin sadetta, väliin aurinkoista
ja ennen kaikkea tuulista. Äiti tuli rapuissa vastaan ja huomasi
kirjeen. Sitten muistan heittäneeni kirjeen rattaiden alle.
Puolimatkassa vilkaisin rattaiden alle ja kirjettä ei ollut enää missään.

Kadonnut. Noin vain. Kuin tuhka tuuleen. Kuin kirje tuuleen.
Ehkäpä näin. Tai sitten se oli pudonnut jo pihaan. Tai ufot vieneet.

Viime keväänä oli kadonnut sieltä rattaiden alta hyttysverkko
mystisesti. Tai oma selkäreppuni, joka katosi salaperäisesti
lähijunassa Hampurissa juhannusaamuna 1995. Suomalaisrempseän
juhannusvieton jälkeen olin aamuanivarhain paluumatkalla nukahtanut
junaan ja reppu oli kadonnut. Viety. Varastettu. Viattomalta
humalaiselta.

Vaan nyt olin aivan selvin päin ja täysissä hoitovapaalaisen sielunvoimissa.
Kävelimme samaa reittiä heti takaisin ja vilkuilin maahan ja pusikkoihin.
Ei näkynyt. Se oli varmaan jäänyt vaunuvarastoon. Ei. Ei missään. Ei edes
kotirappukäytävässä, jossa se oli todistettavasti ollut.

Kadonnut. Försvunnit. Disappeared. Gekadonnut.

Tästä tuli ikimuistoinen synttärikirje. Etenkin vielä, jos se tavalla
tai toisella löytää perille asti ilman postimerkkejä tai sitten jonkun
armeliaan enkelin itse liimaamilla merkeillä. Vai toimittavatko
sudenpennut sen perille?

"Avohakkuu antaa parhaiten puuta, turha tutkiakaan mitään muuta."

Sama 90-luvun alun rallatus pätee varmasti tänään lastenhuoneessakin:
kaikki kumoon kerralla ja sitten leikkimään.