Hänettelyä ja heitittelyä

Kuukauden päästä palataan töihin. Tuleekohan sitä
edelleen ilmoitettuja työkaverille:

- Isi lähtee nyt potalle.

Sitten kävelee vähän matkaa, pysähtyy ja naurahtaa:

- Ei kun tarkoitin pöntölle.

Ja vasta potalla, tai siis pöntöllä, sitä tajuaa houruavansa
kuten kotona lapsille. Maija Länsimäki Hesarin Kieli-ikkunassa (2.12.2007)
kertoo mm. hänettelystä ("mistähän päin hän on kotoisin?")
tai sosiaalisen hierarkian mukaista muotoa
("opettaja on hyvä ja antaa anteeksi.").
Huvittavana esimerkkinä poistuneista muodoista
on heitittely jostain agraariajoilta: "Ollaanko he ylioppilas?"
jossa ikäänkuin "teititellään 3. persoonassa".

K ihastui avec-karkkeihin nimppareillaan. Niitä etsittiin monta päivää
viimeisen karkin kadottua kaapista. Uutena leikkinä on
räpsyttää valoja (siellä missä yltää) ja erityisesti kiivetä
vessassa lavuaarin reunalle avaamaan ja sulkemaan hanaa.
Himppa ärsyttävää isästä.

Viikolla kerrottiin ruokatuotantoeläinten kärsimyksistä
eri tiloilla Suomessa. Vaaditaako lisää valvontaa, jotta ongelmatilat
saadaan kiinni ja vastuuseen? Hesarissa (29.11.2007) oli mainio
yleisönosastonkirjoitus "Piittaamattomuus johtaa valvonnan lisäämiseen."
Yleinen yksilöllinen moraali on löysentynyt, mutta yhteiskunnan
tulee toimia. Löysyys vaatii enemmän valvontaa, jotta toimii varmasti.
Mutta aina on niitä, jotka toimivat löysimpiäkin sääntöjä kiertäen.

Voihan räkä

S on ottanut kuumeilustaan kaiken irti.
Pari päivää katsottu aamusta iltaan kaikki videot läpi.
Niitä ei ole sittenkään kovin paljoa, koska joitakin
katsottiin jo toista kertaa. Tällä erää vuorossa violetti
nalle puh.

Uppo-Nalle-kerhosta tuli maksukehoitus.
Kutsuttuamme ystävämme mukaan saimme
"salaisuus-salaisuus-laatikon", joka paketoitiin
tulevaksi joululahjaksi. Lieneekö 5,90 euron lasku
ollut laatikon sisälle laitettu vai pudonnut vai oikeasti
meiltä unohtunut. Soitin asiakaspalveluun ja kävimme
läpi tilannetta. Heidän puoliahan ei tee virheitä.
Ja kun jankkasin, että en minäkään asiakkaana tee
virheitä, langan (ei-langan) päästä tuli väliin ehdotus,
että hän voi poistaa 5 euron maksukehoituksen.
Niin, aloin itsekin innostua jankkaamiseen, etten muistanutkaan
että sitähän minä juuri halusinkin. Puhelu päättyi
tämän jälkeen nopeasti hyvän päivän toivotuksiin.

S ei osaa niistää nenää. Väliin alkaan kuulua yöllä raivostuttavaa
valuvan rään imemistä nenään. Hesari (päivämäärä jäänyt
kirjaamatta, D-osan terveysosiossa) kysyy otsikolla "Voi räkä!
Se kiusaa yötä päivää" 10 kysymystä korvaklinikan osastonylilääkäri
Maija Hyvöseltä.

Kysymys 1, miksi nenästä erittyy räkää? Nenässä on limakalvot
samoin kuin suussa ja nielussa. Nimenmukaisesti limakalvo erittää limaa.
Tarkoitus on, että ilman epäpuhtaudet jäävät kiinni limakalvon limaan.
Lima on siis terveydelle tarpeellinen aine, jota erittyy enemmän
infektion aikana. Runsas räkä on elimistön puolustuksen sivutuote.

Kysymys 8, saako räkää syödä? Räkä ei ole vaarallista, mutta omasta
räästä tarttuu viruksia ja bakteereja sormiin, jotka leviävät muualle.
Siksi pitää opettaa, että räkää ei saa syödä. Etenkään muiden räkää
ei kannata syödä. Nam.

Kysymys 10, Miten paljon räkää voi olla? Nenässä ja nenän
sivuonteloissa voi olla yhtä aikaa kahvikupillinen limaa. Suurimpaan
eli poskionteloon voi mahtua 30 ml.

K kävi aamulla 1,5 v mittauksissa ja varattiin kahden viikon päähän
lääkäriaika. Perjantaina K:n ensimmäinen hammaskäynti. Katsotaan
joudutaanko vielä S:ää käyttämään lääkärissä. Tropeilla kuume laskee
päiväksi ja "kuumetta ei huomaa ulospäin". Kotiin tullessa ja ruokapöydässä
tulee väsy ja alkaa raivostuttava ulina. Mutta oli kyllä itsellä aika
kurja olo syksyllä keuhkokuumeen aikana -- pitää nyt vain ymmärtää ja jaksaa.

Ensimmäiset joulupaketit siis jo paketoitu. Luntakin on taas tullut
maahan. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap...

Vaihteeksi sairastelua

S nukkui huononlaisesti viime yönä.
Lounaan aluksi juoksimme yhteen, silmäkulmaan
naarmu ja syöminen jäi siihen. Sitten vielä siskon
nimipäivän kunniaksi kasa kirjainkeksejä. Iltapäivä
ja ilta oli kituuttamista. Sitten kun kuume mitattiin,
niin sitä oli jo 39,3. Tsemppiä!

Tavalliseen päivään mahtuu aina muutama
uhmaikäisen huuto. Viikolla isot tytöt menivät
isoon liukumäkeen. Kun oma-avusteinen kiipeily
ei onnistunut, eikä isä auttanut, huudettiin puoli
tuntia puistossa. Puolapuille kiivetään muutama askel
ylöspäin, mutta alas ei osata tulla. Ajan kanssa.
Tänään rukkaset olivat hiekkaiset ja kun sitten avustin
toisen poisottamisessa, oli se sitten liikaa. Itse, itse, itse.

K oli tänään nimipäiväsankari ja hyvällä tuulella vaikka
nuha on vaivannut. Sanoja tulee silloin tällöin, varsinkin
jos haluaa kuulla, että ne tarkoittavat "kakkaa", "kukkaa",
"jukkaa", tai jopa "kurkkua".

Viimeisen viikon aikana oli peräti kolme omaa illanistujaista,
joten vähän väliä on joutunut vastaamaan, kuinka syksy on
mennyt. Kiitos kysymystä. Alkuun oli vähän turhan paljon
rästitöitä ja sitten tuli nuo sairastelut. Keuhkokuume imi voimat
pitkäksi aikaa. Mutta hauskaahan tämä nyt terveenä on ollut.
Viikon päästä on parin päivän työkomennus ja valmistelut kesken,
joten kattoo ny.

Suurin ongelma on ollut edelleen tuo ruoanlaitto. Olen
valitellut sitä, ettei marjakiisselistä saa kolmella kerralla hyvää
saati lainkaan samanlaista, kun joka paikassa on eri ohjeet.
Miksei normaalissa keittokirjassa kerrota, mikä on oleellista.
Ehkä tumpelon keittokirjassa näin mainittaisiin. Mutta kun
lauantaina otin selkoa, miten 7-luokan kirjassa neuvotaan keittämään
munia (sekin on vaikeaa!), niin löysin myös kiisselikohdasta lisätehtävän:

"Selvitä kokeellisesti, miten liika keittäminen ja voimakas sekoittaminen
vaikuttavat kiisselin rakenteeseen. a) Sekoita kattilassa 4 dl kylmää vettä
ja 2 rkl perunajauhoja. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa.
b) Valmista kiisseli kuten edellä, mutta jatka sekoittamista ja
keittämistä 3 minuuttia." (Kotitalous 7. WSOY)

Kirjan ohjeessa käsketään perunajauhot kylmään veteen.
Vaimo sanoi, että silloin pitää olla tarkkana, että hämmentää koko
ajan tuohon kiehahtamiseen asti. Ja toisissa illanistujaisissa vanhemmat
rouvat sanoivat, että marjojen lisäämisen jälkeen ei saa kuin pulpahtaa,
eikä keittää enempää. Okei, neljännellä kerralla luulen nyt saaneeni hyvää
kiisseliä. Laitoin mehua ja sokeria kiehumaan, sitten kun kiehui, niin
nostin pois liedeltä, valutin kylmän suuruksen ohuena nauhana ja hyvin
sekoittaen mukaan, sitten hetkeksi liedelle, pulpahdus, pakastemarjat,
joita taisin vähän vielä sekoittaa ja sitten lopuksi tarjoilukulhoon.
Onnistuuko tuolla?

Talven ensimmäinen lumiukko tehty

Käytiin aamulla ottamassa K:lle ensimmäinen influenssarokote.
Suoja noin 80% ja vähentää kolmanneksen jälkitautina tulevaa
korvatulehdusta. S on yli kolme vuotta, joten tilattiin resepti,
jolla saa apteekista 2 x n. 10 eurolla rokotteet. S väitti kovasti
aamulla, ettei häntä rokoteta "koskaan" (tai vaihtoehtoisesti
"ei ikinä"), mutta vaikutti kovin kiinnostuneelta, kun K:a pistettiin.

K yltää nyt varpaillaan keittiön pöydille pudottamaan kaikkea
mielenkiintoista. Eilen putosi S:n voideltu leipä, josta sitten
lattialla alettiin nuolemaan margariinia. Työtasolla on mielenkiintoisten
lisäksi myös vähän vaarallisempia putoavia esineitä, mistä pitää
olla nyt vähän varuillaan.

Toinen kiinnostuksen kohde on vessan lavuaari, jonne K yltää
nyt kun nousee (Ikean parin euron) jakkaralle. Hanaa ei saa vielä
auki. Pitää pitää vessan ja kylppärin ovet kiinni. Vielä ei yllä
oven kahvoihin eikä valokatkaisimiin.

Muutenkin K alkaa olla itsenäisempi. Isosiskon esimerkin mukaan
vetoketjuja pitää päästä itse rämppäämään, voita voitelemaan leivälle.
Puistossa oltiin S:lle (1 v 7kk?) vähän vihoissaan, kun tuli eteen.
Kyllä on siskon opit menneet perille.

K on tarkka myös pukeutumisen suhteen. Pitää olla punaiset popot,
jotka oli kyllä myös Selman suosikit aikoinaan, ja eilen serkuille lähtiessä
ei kelvannut punainen myssy vaan itse poimittiin eteisen hyllyköstä
valkoinen myssy.

Ihanaa on nukahtaa K:n kanssa päiväunille. Silloin kun nukahtaa
suht' vaivattomasti. Sitten katsella, haistella ja kuunnella tuhinaa.
Iltaisin nukkumaanmenokin on "edistynyt": kelpaan nukuttajaksi
nyt siinä missä äitikin. Taitaa olla sellaisia kausia, jotka menee ja tulee.

S:llä on nyt kaksiosainen tarrataulu, jonka vasen puoli täyttyy kovaa
vauhtia itsepukeutumisesta, mutta oikea puoli on saanut vasta muutaman
tarran itsesyömisestä. Yöpaitakin lähtee jo aika hyvin, kun otetaan
ensin toinen hiha pois, sitten toinen ja lopulta pää. T-paidan poisriisumisessa
on kuulemma eroja: testattiin kerran ja minä riisun tosiaankin aivan
eri tavalla kuin vaimo. Mutta ei tuolla tarrataululla sinänsä näytä olevan
mitään kannustavaa merkitystä. Uhkailu, kiristys ja katteettomat lupaukset
toimivat yhtä huonosti kuin tarrataulu.

Jyrki Sukula voisi kerätä lasten herkkusuosikit: hernekeittoa
herneillä. Tänään meni S:lle vain muutama pala pinaattilettuja, joissa pitäisi
olla tuplasti herkkuja -- sekä pinaattia että lettuja. Pitää varmaan seuraavaksi
tehdä lihapullia jauhelihakastikkeella.

Iltapalalla kysyin S:ltä, mitä tilaa. Mehukeiton lisäksi piti olla
leipää vihreästä pussista, voita, juustoa ja kurkkua. Kun tein sen valmiiksi,
S tuli pöytää ja alkoi huutaa taas, kun ei itse ollut päässyt voitelemaan leipää:

- Ei isä ymmärrä.

Keiju lienee ihan terveellistä. Ja muutenkin tyttöjen ruokavalio lienee
kaikkiaan kuitenkin paljon terveellisempi kuin itsellä, kun aletaan kaikki
ynnäämään yhteen.

Mummolan viikolla tehtiin marraskuun alussa ensimmäiset
kunnon lumiukot porkkananenillä. Lumiraja kulki Jyväskylän
koillispuolella. K tykkäsi lähinnä pulkka-ajelusta; paksuissa
tamineissa on hankala kävellä.

Salaa karkkilaatikolla

Eilen käytiin Meilahdessa röntgenissä ja tänä
aamuna oli valokuvaus puiston päiväkodissa.
Aivan enkeleitä. Ehkä täällä kotona saa tiuskia
ja syöttää -- kyllä ne sitten muualla osaavat olla
vieraskoreita ja oma-aloitteisia.

Valokuvaajiakin on monenlaisia. Muistan vain
ne muutamat koulukuvaajat, jotka yrittivät murjaista
jonkun muikun ryhmäkuvan hetkellä ja tietenkin
hääkuvaajan sekä viimevuotisen lasten kuvaajan.
Mutta nyt oli aivan pro. Olimme aamun ensimmäisiä
kuvattavia. Lasten kanssa hän oli ehdoton lällyttelijä --
pelehti "piilottelevan pupun" (Pikku Kakkosen Veeralla oli sellainen kesällä)
kanssa sen verran ja vain juuri sen verran, mitä tarvitsi saadakseen hyvät
kuvat. Kuvaaja ei turhaan keskustellut huoltajan kanssa
vaan keskittyi olennaiseen, kun liukuhihnatyöstä oli kyse.
Nyt vain odotellaan, näyttääkö K ja S otetuissa kuvissa
oikeannäköisiltä. Joskus näkee otoksia, joissa heitä ei tunnista.

K heräsi tänään vasta puoli seitsemän maissa eli
"normaaliin" aikaan. Viisi päivää siinä meni, että
mentiin nukkumaan talviaikaa, mutta herättiin
kesäajassa viideltä. Nyt aamukin meni kivasti ja
käytiin vaivattomasti päiväunille. Kiva.

Ollaan K:n kanssa loikoiltu yhdessä S:n sängyllä,
kun on itsestäkin kiva oikaista hetkeksi. Kun palaan
lastenhuoneesta, S istuu yleensä tv-tuolissaan malttamattomana,
että pääsisi katsomaan videoita (Rasmus Nalle taitaa
olla suosikki). Vaan nyt ei näkynyt missään. Vasta keittiöön
tullessa alkoi kuulua ääniä. S kiipeili pöydän takatuoleilta
hieman hiljaisen näköisenä - juuri sellainen ilme, joka pääsee
naamalle, kun "palaa rikospaikalla". Videoita laitettaessa S sanoikin
löytäneensä karkkirasian ruokapöydän vierestä kaapin päältä.
Mikä vainu! Vastahan sen aamulla sinne piilotin, kun sitä
ei tarvittukaan valokuvauksen yhteydessä. Nyt kun vilkaisin,
niin laatikko oli syöty tyhjäksi. Kyllä oli tainnut maistua.

Ei sieltä sirottimesta tule mitään

K on ollut kiukkuinen viime päivät. Tullut naamaan parina
iltana nokkosrokkoa; katsotaan vähän paprikan ja paksujen
viinirypäleiden ja rusinoiden perään. Kauan odotetut
hampaatkin puhkeavat kahden ala- ja neljän ylähampaan
seuraksi. Elää vielä aamuisin kesäajassa
heräten nippa nappa yli viiden. Päiväuniryhmi vähän kateissa parina
päivänä, tosin nyt aamut olleet myös vähän sekavia: eilen kaupassa,
tänään talvirenkaita vaihdattamassa ja huomenna röntgeniin keuhkokuumeen
kontrollikuvaan.

S on taistellut oma-aloitteisen syömisen kanssa. Kannattaako taistella vastaan?
Hermot menee joka kerta.
Nyt S istuu lounasruokansa kanssa puoletta tuntia. Käynyt jo jääkaapissa,
videot katsottu ja S:n sanoin "nyt syön ruuan". Mutta kiemurtelu jatkuu.
Ei ole tarrataulusta ollut mitään iloa. Vai onko? Juuri kun otin sen puheeksi,
S tarttui lusikkaan "itkien":

- Hyvä-ä-ä on. Minä syön.

Sitten pienen lusikallisen jälkeen alkoi lautaselta pilkottaa muumin korvat...
Hmm, meni toinenkin lusikallinen. Ja enemmänkin. Kyllä on tarralle käyttöä.
Kannustaako tarrataulut vain ulkoiseen motivaatioon yleensäkin?

Eka kertaa liimailtiin glitter-hilettä ja sitähän löytyy nyt sitten
jokapuolelta asuntoa. Meillä on kuusi pientä eriväristä sirotinta, jotka
päästää hilettä vähän kerrallaan ja sitten niitä pitää ravistaa
tai kääntää pystyasentoon. Tämä ei oikein mennyt S:n jakeluun.
Menin sitten väliin ja ohjasin kättä, ripottele, nosta pystyyn, ripottele,
nosta pystyyn. Riita ja itku siitäkin tuli. Kun väitin, että sirotin pitää nostaa pystyyn,
niin siihen S:

- Ei sieltä mitään nyt tule.

Niin. Todellakin. Eihän sieltä hilettä todellakaan tule, jos sirotin on pystyasennossa.
Käyttöohjeet oli selvästi yhden vaiheen liian pitkät. Oikeastaan olikin
parempi, ettei S huomannut, miten sirottimen olisi nopeasti
rumppaamalla saanut tyhjennettyä.

Käytiin kirjamessuilla, jossa käveltiin ohimennen Sami Garamin
keskustelupisteen vierestä. Silloin kun lapsi on ärsyttävä, niin
pitää vain sanoa se hänelle ja kaikki helpottuu. Tosi helppoa.

1970-luvun alussa tehtiin nuo sosiaalipsykologian kuuluisimmat
kokeet, joissa osa koekaniineista asetettiin vartijan ja osa vangin
rooliin. Isän roolissa voin pitää lasta nälässä: opetanko ruoka-aikoja
vai piinaanko pienempää -- eli koenko lapsen ala-arvoisena.
Niin pitäisi, mutta positiivisessa mielessä: suojella turhalta tiedolta,
suojella mahdollisilta onnettomuuksilta, jne. Näitä sitä pohtii,
kun ei osaa itse syödä vaan lounaan jälkeen menee salaa jääkaapille
syömään suklaata.

Milloinkohan K alkaa puhumaan? Ainoa sana on "äiti", joka tulee
monessa merkityksessä ja monella äänenpainolla.

Stand-up-komiikkaa lasten kustannuksella

Käytiin isovanhempien päivän kunniaksi
(lokakuun kolmas lauantai) katsomassa vaimon
kanssa stand-up-hjuumoria, syömässä ja sitten
vielä Ganes-elokuvassa. Kolme hjuumormiehen
satsiin kuului myös se, että jokaisella aikuisella pitäisi olla
oikeus kerran vetäistä lättyyn hankalaa lasta.
Pläjäyksen jälkeen hjuumormies jatkoi jutustelua, että yleensä
näitä hänen ehdotuksiaan vastaan yleisöstä ovat
ne, joilla on itsellään lapsia.

Juu. Ollaan puhuttu tosiaan fyysisestä kurittamisesta
tai pikemminkin impulsiivisesta väkivallasta. Se, kun
oma skeema sanoo, että valoja ei saa rumpata, ja lapsi
menee juuri sen näköisenä valokatkaisijalle. Ei siinä ehdi
edes ykköstä sanoa. Pitäisi muuttaa omia skeemojaan.
Mitä sitä nyt hiiltyä valoista? Saahan noita lamppuja uusia.
Veden kanssa läträäminen tasaantuu vuosien myötä ja
kaikki muutkin ovat niin tehneet -- nyt on meidän vuoro.

Lapset ei fuskaa. Aikuisen käytös hankalassa tilanteessa
kertoo enemmän itsestä ja omasta huonosta olosta kuin lapsesta.

Jos stand-up-koomikko (tai siis hänen kannustamanaan) läiskäisee
ulisevaa lasta, niin se on
säälittävää. Mitä se koomikko luulee siinä lasta kasvattavan?
Ei se lapsi sitä tajua; itkee todennäköisesti aivan jotain muuta.
Mihin se "yksi kerta" kannattaisi valita? Viime viikolla tuli
pitkät itkut ja valitukset siitä, ettei puistoon mentykään
metsän kautta, kun oli käyty kaupassa.

S. on tarkkaa valojen suhteen. Kun lastenhuoneessa on illalla
jo iltavalaistus, niin S:n pitää laittaa iltavalot pois ja sytyttää
ne itse. Minä itse. Paitojen pääaukot pitää pujottaa itse, mutta
käsiä varten pitää pyytää apua. Housutkin nousee pissalta
lähtiessä ylös itse. Ihan itse.

K. ei ole nukahtanut isin kanssa iltaisin nyt pariin, kolmeen viikkoon.
Aivan mahdoton. Tänään nukkui reilut puolitoista tuntia vaunuissa
ilman tuttia, kun tultiin avoimesta päiväkodista kävellen kotiin.

S:n kielikukkaset:

- Ovatko "paksukaiset" jo valmiit? (Osa meni kyllä aika
paksuiksi. Ohukainen ja Paksukainen on mummolan huippuvideo.)

- Nyt vaihdoit kanavaa. (Tietokoneen ruudulla klikattiin ikkuna kiinni.)

Juna on tainnut jo kääntyä.

Nelosen aamun lastenohjelmat pitäisi kieltää. S osaa jo hyräillä
niiden jälkeen tulevan Perhe on pahin -sarjan tunnarin.

Siltamakaroneja nuppeineen

Kanakastike ei oikein maistunut. S söi
herneitä ja kolme lusikallista ruokaa syötettynä.

- M(in)un herkkuani on lihapullat, siltamakaronit
ja porkkana!

Lauantaina tuli tosiaan tehtyä lihapullia
sipulipussikeittoainekseen. Lisänä oli Raision
Torino-ruispastaa, jotka ovat lähes normaaleja
makaroneja, mutta "sillalla on nuppeja", kuten S
kertoo asian.

Äiti ja S kävivät eilen jumpassa ja me K:n kanssa
puolestamme ensimmäistä kertaa työpaikalla sitten
elokuun. Muutamia uusia taloja oli rakenteilla tai
valmistunut parin kuukauden aikana. Yhtä kaikki,
ei sinne työasioissa menty, vaan hakemaan "jemmasta"
lisää käytettyjä valokopioita piirustuspapereiksi.
Olivat jo ehtyneet parin kuukauden aikana.

Eilen S ryntäsi heti aamuvelliltä piirtämään ja kun
mainitsi asiasta, Stokkessa istunut K:kin alkoi viittailla
lastenhuoneeseen päin. Ostettiin pari vuotta sitten
Ikeasta pieni pöytä ja kaksi tuolia, jotka maalattiin
lastenhuoneen keltaisella. K osaa istua omalla tuolillaan
ja lisäksi tulla nätisti sieltä oikein päin alas jaloilleen.
S jakaa tusseja K:lle ja molemmat piirtävät omiaan.
Sitten S juoksee ensin näyttämään tuotostaan ruokapöytään
ja pienen ajan päästä -- mitä nyt menee 1v 4kk tuolista laskeutuessa --
K seuraa naama virneessä oma paperi kourassa. Se on
suloista se.

Yskä on edelleen kovin sitkeä ja ikävä. K heräsi päikkäreiltään
vajaan tunnin unien jälkeen, kun yskä yllätti. Muutama rusina
Stokkessa ja piereskelyä.

- Tuleeko kakka?

Nyökyteltiin.

- K, mennäänkö potalle?

Uudelleen kysyessä ravisteltiin päätä. Eli tuskinpa kannattaa
lähteä. S tuo eilen lainatun "Mikko Mallikas punoo juonia."
Jatketaan iltapäivää siis lukemalla, kun Barbapapa-video päättyi
juuri.

Uuteen ammattiin lennonjohtajaksi

Kuusi viikkoa sairastelua perheessä yksi kerrallaan -- alkaa vie voimia.

Mutta jotain kivaakin. Pääsin lennonjohtajaksi, kun bestmanini P. suositteli
ja työpaikkahaastattelu onnistui. Jouduin toki irtisanoutumaan
nykyisestä työstä ennen siirtymistä aivan uusiin,
mielenkiintoisiin tehtäviin -- vähän arvelutti, mutta rohkaistuin.
Seuraavana päivänä saavuin sitten Helsinki-Vantaan
lentokentän (jonkun portin) odotusaulaan, jossa meitä
lennonjohtajia istui penkkirivistöissä katsomassa läpinäkyvää
pleksitaulua, jossa jotain master mind -tyyppisiä värinappuloita.
Aloin jo epäillä, että tämä oli unta, mutta sitten vanha kaverini T.T.
tuli ja istuutui viereen aloittamaan omia töitään. Lähetin tarinan
P:lle, joka sitten soittikin ja onnitteli uranvaihdosta.

Alan epäillä, että S:n diagnoosi on uhmaikä. Pari, kolme päivää päivässä
tulee aivan täydet hepulit. Joku menee vähän vinoon tai muuta, ja sitten
alkaa huuto ja sätkiminen. Mitä tehdä? Torstaina istuttiin sylikkäin ja
pidin kiinni: "rauhoitu, rauhoitu". Ei auta, kun S toistaa vain sanaa tai
kahta ja jatkaa sätkimistä. Joskus räjähtäminen auttaa paremmin: S
itkemään omaan huoneeseen ja jonkun ajan päästä pyytämään anteeksi.
Sitten on niin autuaallista, kun S jo rauhoittuneena loruilee Kissa Killin
Kiukkusäännön (KKK):

Kun kiukuttaa,
niin suuttua saa
ja olla tosi äkäinen,
ja rähjätä saa ja itkeä saa
ja olla vaikka räkäinen.

Lopuksi on oikein hyvä
kunnolla vielä nyyhkiä
ja halata ja supattaa
ja sitten nenä pyyhkiä.

*) Kissa Killin kiukkupussi. Tuula Korolainen ja Christel Rönns

Juu, ja sitten on toki lahjomisen jalo taito. Muutama hedelmäpastilli
on aika lyömätön ase raivarin katkaisemiseen. Jos S nukahtaa automatkalla,
niin on parempi tarjota herätellessä saman tien pari karkkia.

Lahjominen on edennyt jo K:llekin. Saanut muutaman kerran Marie-keksin,
jotta malttaa istuutua potalle.

No, jos 3 v 2 kk osasi ennen jotain maatalon töitä, niin nythän se osaa
käyttää paitsi kodin viihde-elektroniikkaa, niin myös Windowsin Paint-ohjelmaa
läppärin hiiripinnalla. S saa nyt itse vaihdettua värin ja parhaimmillaan
piirrettyä viivojakin. Alueiden maalaus (maalipurkin kaato) onnistuu ihan hyvin,
paitsi silloin tällöin osuu reunaviivalle ja koko kissa tai koira värjäytyy,
jolloin tulee huuto. Eli seuraavaksi opetellaan sitten Ctrl-Z, jotta päästään
kumoamaan toimintoja.

Erilainen isä?

S heräsi aamulla huutaen. Oli nukahtanut illalla ilman
luvattua iltasatua Tatua ja Patua. Ei saa tehtyä
tekemättömäksi.

Itsekin olin sitten viikon kuumeessa ja nyt painaa
sitkeä yskä päällä. Heikkoina hetkinä mietin, että olen
maailman ensimmäinen vanhempi, joka on sitä mieltä,
että lapset pitää panna hoitoon, mennä itse töihin eikä
antaa lapsille heidän parasta huolenpitoaan kotona.
Miten voi olla parasta huolenpitoa, kun päreet palaa
tuon tuosta? Hoidossa luulisi olevan lapset vieraskoreita
ja kotiin tullessa vanhemmat jaksavat sen päivittäisen
kiukuttelun (oman) paremmin.

Kai siinä on se, ettei osaa itse olla ja öllöttää. Ja on
tullut otettua liikaa tehtäviä. Ja sitten tuijottaa pankkitiliä,
joka tuntuu vuotavan kuin seula kun tuloja ei ole. Hmm.
Pitäisi kai vähän relata itsekin.

Ruoan tekeminen kiireessä on kamalinta. Aamulla on paniikki
ensin aamuruokailun ja -puuhien jälkeen ulos, sitten
paniikki sisään ja lopulta ruoanlaittopaniikki. Yritä siinä
katsoa ruokatarvikkeita, keittokirjaa ja liettä samaan aikaan.
K riippuu huutaen lahkeessa, S huutaa omassa huoneessa,
ettei hommia tehty oikeassa järjestyksessä. Sitten alkaa
tehdä paniikkijärjestelyjä: lämmitetäänkin nopeasti jotain
pientä K:lle ja sitten on ruokaa ylimitoin ja tiskattavien kattiloiden
määrä epäilyttää vaimoa itse ruoan koostumuksen lisäksi.
Tämän aamuinen vaalea kastike oli aika paksua, ja oli aika ihme, että tytöt söivät
sitä niinkin paljon kuin söivät. Aika sopeutuvia.

Asuntolainat pukkaa päälle pääkaupunkiseudulla, että
lapsien määrä hoidossa on kasvanut. On siinä varmaan
tullut muutama lastenhoitajakin töihin.

Unohdettiin äidin nimipäivät. Piirrettiin nyt onnittelukortti
ja voitais varmaan käydä kakkukaupassa K:n unien jälkeen,
jos ehditään. Illalla mahdollisesti pingistä pelaamaan naapurirapun
O:n kanssa.

K:kin on oppinut heittäytymään lattialle, jos hommat ei kulje.
Ja nukahtaminen on mennyt tosi hankalaksi. No, onneksi
S ei nukahdettuaan herää vieressä vaikka K huutaa kuin sireeni.
S:llä jo leikki-ikäisen hyvät unenlahjat. K voisi opetella puhumaan.
Hampaita on alhaalla kaksi, mutta yläkerrassa kohta kaikki.

"Hei, hoi, teemme löytöretken, hei, hoi, laulu karhujen soi...!"
S:n päivän kohokohta on kun K menee päiväunille ja pääsee katsomaan
samoja ja samoja videoita. Kivan rauhallista aikaa isillekin.

Hoitovapaa vapaaksi lapsista!

Hyvää Maurin päivää! 15 vuotta kotiutumisesta.

Tänään aamulla taas satoi, miten syksyllä voi vain sataa.
K ehdittiin sopivassa kuivassa raossa jo pukea ulkokuntoon, kun
sitten ikkunassa ropisi taas. S oli vielä yövaatteeissa.
Päätettiin kuitenkin lähteä sitten luontoretkelle kadun toiselle
puolelle metsikköömme. K oli sylissä ja S käveli päättäväisesti eteenpäin.
Pysähdyin:

- Onpa ihanaa rahkasammalta!

tai

- Katso, täällä on kauniita kanervia.

tai vieläpä

- Katsopa miten tästä männystä on lähtenyt
kaarnat pois.

S ei joutanut pysähtymään vaan jatkoi
eteenpäin metsikössä polkua pitkin. Saatiin
sitten taas K:n kanssa juosta perässä. Se juoksu hauskaa
olikin -- muuten nuokuttiin ja melkein nukuttiin sylissä.
Vihdoin kun oltiin tarvottu pitkä matka, ehdotin
S:lle kääntymistä kotiin päin.

- Pitää löytää Nalle Puh ja prinsessat.

Vaan enpä ollut tällä kerralla niitä etukäteen piilottanut.
Sen sijaan matkalta löytyi taas valkoisia muovikuulia,
jotka kannettiin kotiin kokoelmaan. Jäihän sitä sitten
jotain luontoretkeltä.

Hoitovapaa pitäisi olla etsikkoaikaa päästä leikkimään
niitä leikkejä, jotka jäivät kesken 30 vuotta sitten.
Eräänä iltapäivänä muistin, että voihan hiekkalaatikollakin
kaivaa tunneleita autoille. Koska viime vuonna taloyhtiön
hiekat oli vaihdettu, tiesin myös, että hiekkaa oli paljon ja
syvältä: tunnelit onnistuisivat varmasti.

Ainoa ongelma oli vain lapset, tai toistaiseksi vielä S.
Olen jo ennen tyytynyt seuraamaan hienoimpien hiekkalinnojen
ja varustusten murenemista jättiläisen alla, mutta että
tunnelitkin. Pääsin ajamaan neitsytmatkan kuorma-autolla,
mutta sitten täystuholainen pääsi irti ja alkoi sortaa tunnelia
"vahingossa" pala palalta, kunnes auto oli hautautunut romahtuneen
sillan alle.

Sisällä kotona S äkkäsi ne pikkulegot, jotka pari kuukautta
sitten oli piilotettu ja joiden S oletti olevan "jossain mummolassa".
Itse asiassa, viimeisimmällä mummolareissulla niitä ei edes
kyselty ja olettaisin niiden muistikuvissa sekoittuneen mummolan
omiin pikkulegoihin. Mutta nyt äiti ja isi järjestelivät kaappeja
ja ylähyllyltä pilkotti synttärilegorasia. Tässä paketissa on paljon
ovia ja ikkunoita eli siitä vain talon rakentamiseen. Kun äitikin
otti osaa innokkaasti rakentamiseen, oivalsi S heti tilaisuuden:

- Sinä voisit pyytää lisää legoja syntymäpäivälahjaksi.

Aivan! Kaiken lisäksi äidin synttärit on jo reilun kuukauden päästä!

Tänään tehtiin sitten Ellistä (saparopäinen, farkut)
ja Mellistä toinen animaatioelokuva. Tai toistaiseksi vielä pelkät
valokuvat. Elli ja Melli seikkailevat keittiössään ja jotain perunaa
ja jotain uimista siihen tuli mukaan. Tarina kehkeytyy sitten
varmaan siinä vaiheessa, kun Windowsin Movie Makerilla saadaan
still-kuvat järjestykseen ja aletaan päälle nauhoittamaan sopivaa ääniraitaa.

Pitäisi olla Making of Elli ja Melli. Animaation tekeminen on haastavaa.
Kuvattavat kohteet pitäisi kiinnittää alustaan, kun tumpeloi niiden kanssa,
pitäisi siirtyä studiovalaistukseen, kun ulkovalo vaihtuu vähän väliä, yms. yms.
Ennen kaikkea -- pitäisi pitää lapset (joo, eli S, koska K on nukkumassa
vielä päikkäreitä) poissa. Isiltä oli taas mennä hermot, kun ei itse päässyt leikkimään.
S halusi vain vaivata sinitarraa ja otti Mellin mukaansa leikkeihinsä.
Niinhän se on työmaallakin, että mukavaahan se työnteko olisi, jos ei olisi
asiakkaista häiritsemässä.

Sitten kun kuvaussessio oli ohi, S pääsi uittamaan
Melliä ja Elliä kattilassa. Kyllä ne uivatkin. Mutta sehän
ei ole taiteellista animaatiota. Ainakaan aikuisesta.

Äidin kahden viikon sairasloma on sitten lopussa. Palataan
takaisin "tavalliseen" päivärytmiin: lapsillakaan ei ole enää
päivisin vaihtoehtoja. Pakko kelvata isinkin.

Olkoon vaan, kun niin sanot

S on juonut joka ikinen aamu noin 2,5 vuoden
ajan aamuvellit samasta nokkamukista. Vastaavaa
nokkaa ei ole enää ollut missään myynnissä.
Nyt muki nokkineen unohtui mummolan matkalle
ja S:n venymiskykyä uusiin tilanteisiin kysyttiin.

Illalla oli ollut puhetta nopeasti pullon jäämisestä,
samoin aamuinen yhteenveto asiasta käsiteltiin rauhallisesti.
Mutta kun velli tuli eteen muumimukissa syttyi
huuto ja mekastus: velli pitää saada vellipullosta.
Loppujen lopuksi päästiin tästä noin minuutin huudolla
ja seuraavina aamuina velli on maistunut mukista kuin
sitä olisi tehty 2,5 vuotta joka ikinen aamu.
Ihailtavaa joustavuutta ja mukautuvuutta uusiin tilanteisiin.

Toista joustoa kokeiltiin, kun K muutti sänkyineen
lastenhuoneeseen. Puistossa peloteltiin, että ensimmäisenä
iltana meni 3 tuntia kun nuorempi innosti vanhempaa.
Mutta ei. Ensimmäisenä iltana molemmat nukkuivat
parin iltasadun, Sinisen unen ja Menninkäisen mukana.
Tänä iltana K pyristeli vähän kauemmin vastaan, kun
oli nukkunut päiväunensa kahdessa erässä. Ja vaikka K
huuteli ja inisi, S nukahti eikä välittänyt mitään metelistä.
Ihanan joustavaa.

K huusi kerran äitiä yöllä: kun kävin katsomassa
tutti oli kadonnut. Pitäisiköhän tutistakin luopua?
No ei ehkä vielä ;-)

I luki eilen Eeva Tenhusen Mustat kalat. Keskipisteenä
olevassa päiväkirjassa oli mieshenkilön etukirjain K.
Chriestimäisesti sitten arvailtiin, kuka K tuo herroista
on, jotka kaikki tietysti alkoivat K:lla. Kevyttä verrattuna
Faustukseen, joka odottaa musiikkiteorioineen läpilukua.
Kafkankin sankarit ovat yksikirjaimisia. Entä Kettusen
suoperheen lapset, jotka ovat niin köyhiä, että ne on
numeroitu ykkösestä 12:sta ja vaikka niitä katsoisi
pienimmästä suurimpaan tai suurimmasta pienimpään,
niin aina ne näyttäisivät dekadia köyhemmiltä.

Hesarin sunnuntaiosan vauvauutisten lopussa oli
ilmoitus Ipanapa 1 :n syntymisestä 12.9.2007.
Oli kuulemma ollut jo Nytissä, mutta eihän tuota ole
ehtinyt selata. Pitääköhän levy ostaa heti? Hyväntuoksuinen
oli aivan lutunen kappale, jota kuunneltiin K:n kanssa
sylikkäin.

Kirjoitin joskus itse esseen ajan funktiosta Lotto-pelin
muutoksia tutkaillen. Auton katsastaminen on
kallistunut huikeasti siitä, kun konttorit vapautettiin
kilpailulle. Kallista, kun pitää olla varalla henkilökuntaa ottamassa
vastaan jonottajia. Kumma kun pitää olla ihmisillä kiire.
Tai sitten tässä taas on kuluttajaa viilattu linssiin.
(Tekevät 20% - 30% voittoja kuulemma.)
Teema-kanavan uusinnoissa oli ihan hyviä pätkiä 60-
ja 70-lukujen kantaaottavista laulutuokioista. Ihmiset
on valjastettu töihin puoleksi päiväksi ja toisen puolen
päivää ihminen kuluttaa eli yhtä lailla on kapitalismin
ikeen alla.

Käytiin tyttöjen kanssa serkkulassa tänään.
S:ää vuotta vanhempi P väitti, että S oli tehnyt
pelkkiä harakanvarpaita eikä ollut kirjoittanut
S:ää ja P:tä. S väitti vastaan, että kyllä siinä luki
S ja P. Täti yritti puuttua asiaan, että kyllä S sai
leikisti kuvitella, että siinä luki S ja P. Riitahan siitä
syntyi ja sitten P puhkesi teatraalisesti itkemään.
S piirteli omia kuvioitaan ja totesi sitten hiljalleen:

- Olkoon vaan, kun niin sanot.

Antoi periksi, mutta sai viimeisen sanan!

Zombie Style

Oltiin mummolassa pitkä viikonloppu ja nähtiin
serkkuja siellä ja täällä. K innostui kävelemään
enemmänkin. Sillä on hauska Zombie-tyyli:
kädet edessä ja jalat harallaan töpöttelyä.
Todella suloista! Vaan varmaan aika nopeasti
ohi menevää...

Tänään ajettiin S:n ja K:n kanssa 400 kilometriä.
Ensin sadan kilsan pätkä aamusta, jonka jälkeen
lounas serkun luona. Sitten toinen pätkä ja
tauko Kuortissa. Vika tikki (vikatikki? Vikatikki
olisi se sarja, jonka tallentaisin tallentavalle
digiboxille, jos sellainen olisi) -- piti rampata
kolme kertaa vessassa kahden tytön kanssa
(lähes turhaan), syötiin kahdet ranskalaiset
(eli ei syötykään) ja leikit jäi kumminkin kesken.
Ei ei. Mieluummin pikkupaikkaan pissalle, jos,
ja kuten tänään olikin, tarjolla on tuttuja tai
sukulaisia, joiden luona pistäytyä. Kummien
luona pikakylässä -- sen verran että naamaa
näytettiin. Kuuden maissa oltiin kotona. Äiti ollut
sairaana kolme päivää :(

Varattu!

Lapsena piti isosiskon kanssa aina varata
olohuoneesta tv-tuolit, erityisesti isän pyörivä
nojatuoli, jos se oli vapaana. Kun lähti
käymään vessassa, keittiössä tai muuten
vaan nousi tuolista, piti huutaa "varattu".
Tällä sai oikeuden pitää tuolinsa, kun
palaa takaisin. Sääntöä taidettiin kunnioittaa
aika hyvin.

K leikki aamusta violetilla traktorilla.
S pyöri ympärillä ja halusi kontaktia,
K aloitti kimeän hätä-karkoitus-kiljumisen
hyvissä ajoin, kun S läheni.

K huomasi sängyllä muumipapan ja lähti
hakemaan sitä traktorin kuskiksi. Siinä samassa S syöksyi
lastenhuoneesta, otti traktorin ja ilmoitti:

- K ei enää leikkinyt sillä.

Teknisesti aivan oikein! K ei ollut huutanut
"varattua" ja jäi rannalle. Eipä siinä muuta auttanut,
kun aloittaa asettelemaan muumipapan hattua päähän.

Lapsena meillä oli aika vakiintuneet telkkarin katsomispaikat.
Olin lähimmässä nahkanojatuolissa tai sitten pöydän
alla selällään tyynyn kera. Sieltä tuli nähtyä ensimmäisen
kerran mm. MP ja Graalin malja joskus 1980-luvun lopulla;
VHS on edelleen mummolassa mutta DVD:kin tuli hankittua
joku vuosi sitten. Värit olivatkin paljon kirkkaammat kuin olin
kuvitellut. Lisä-DVD:llä on hauskat lisädokumentit, mm. siitä
kun N.N ja M. Palin palasivat siihen skotlantilaiseen linnaan,
jossa ja jonka ympärillä koko elokuva on tehty. Huikeaa
tilan monipuolista käyttöä!

Hiekat hiekkalaatikolla, sorat sorakentällä

S:n toimet ovat jo pitkälle harkittuja,
ehkei niin tarkkaan analysoituja kuin isä kuvittelee.
Kaksi tapausta tuli nyt mieleeni.

Pihalla leikeissä sääntönä on, että
"pidetään hiekka hiekkalaatikossa"
ja karkeampi sora liukumäen alla.
S haluaa tietenkin vähän tukevampaa
kakkua silloin tällöin. Tänään hän kantoi
lapiollista hiekkaa kohti liukumäen
"keittiötä" ja toisella säännön toistokerralla
S pysähtyi, kaatoi hiekan alas maahan,
lapioi maasta sen ja vähän soraa mukana.
Ovelaa, aivan kuin: "en vienytkään hiekkaa kiellettyyn
paikkaan, vaan tarpeeksi monta askelta
hiekkalaatikolta otettuani isän pyynnöstä kaadoin
hiekan pois.. sitten otin uutta, sallittua soraa
liukumäen alle."

Eilen S leikki puistossa N:n kanssa ja vähän pienempi
A taisi jäädä "henkisesti jalkoihin". N:n äiti haki N:n
pyytämään anteeksi ja minusta tuntui reilulta, että
S yhtä lailla kävisi sopimassa jutun, vaikken ihan
tarkkaan tiennyt tapahtuneesta. (Eka luokalla pääsin
yksin yhdestä jälki-istunnosta pois muun luokan jäädessä
seisomaan vartiksi -- en silloin enkä nytkään ymmärrä,
miksi minua niin kohdeltiin. Silloin siis seistiin!)
S osaa nyt kääntää tehokkaasti puheenaihetta:
"tässä on joku roska", hän totesi moneen kertaan haalarin hihastaan
ja sentään monen kehotuksen jälkeen lähti A:n luo,
vaikkei nyt anteeksi-sanaa vielä osannutkaan.

Syy-seuraus, kehotus, käsky ja toimiminen

Siinä missä 1 v 2kk K syö itse reippaasti ruokansa,
3 v S "ei osaa" yleensä syödä itse. Uhkailu, kiristys
ja katteettomat lupaukset ovat vähän väliä käytössä,
mutta haluttua toimea ei saada oikein tehtyä.
Miten yksinkertainen uhkauksen tai lupauksen
tulee olla, jotta se ymmärretään (jos kyse on ylipäätään
ymmärtämisestä)?

Muutaman huomion perusteella palkkion pitää olla silmien
edessä ja heti saatavilla.

Reilun viikon aikana on tehty kolme etsintäkuulutusta.
Kaikki etsityt ovat löytyneet helpommin tai vaikeammin.
Viimeisimpänä olivat kateissa delfiini, virtahepo ja aita.
Niistä tehtiin asianmukainen etsintäkuulutus. (A4-paperi,
"WANTED", kateissa olevat piirrettyinä ja kirjotettuina
sekä etsintäpalkkio, joka selvästi tekee kuulutusten
tekemisestä jännittävämpää. Tällä kertaa palkkiona
Ville Vallaton -jäätelö - mutta vain löytäjälle.)

Etsintäkuulutuksissa on selvästi jotain perää,
koska juuri nämä kuulutetut oikeasti olivat kateissa:
delfiiniä ja kumppaneita etsittiin useampaan otteeseen
mutta tuloksetta.

Sitten kerran äidille tuli mieleen kurkistaa
vaatekaapin kenkäosastoa, josta löytyikin kaksi kirjekuorta,
joista toisesta kadonneet olivat. Selvästi lähetetty postilla
jollekulle tutulle. Uskottavasti S etsi kuitenkin kadonneita
ja vilpittömästi uskoisin, ettei hän muistanut, mihin oli ne
pannut. Missähän vaiheessa hän älyää, että kannattaa piilottaa
leikisti ja etsiä leikisti vähän aikaa, jotta saa palkinnon?

Aku postinkantajana

Barks-sarja Aku postinkantajana oli mukana
ensimmäisessä omassa Akun parhaat -sarjan kirjassani.
Nyt olemme lukeneet sitä S:n kanssa Akun
juhlakirjasta Maailman hauskin kuvasarjalehti.
Siitä, kuinka posteljooni Akun ensimmäinen pikakirje
"katoaa" lumimyrskyssä, Aku tulee katumapäälle
ja lähtee pelastamaan kirjettä, kunnes kaikkensa antaneena
ilmoittaa Iinekselle kadonneesta kirjeestä ja pääsee
lämmittelemään sähköuuniin.

Tiistain askarteluhetkessä teimme S:n kanssa kilpikonnan:
leikattiin pohjalevy, liimattiin kertakäyttölautasesta
kilpi, johon vielä liimattiin silkkipaperista paloja.
S täydensi kilpikonnan piirtämällä sille silmät,
nenän ja suun. Kääntöpuolelle S kirjoitti omalla
(unaarisella tukkimiehen kirjanpidolla) onnittelutervehdyksen
ukille. Etsittiin pahvikirje (Suuri käsityölehti),
liimattiin pieniä valkoisia tarroja vanhojen osoitetietojen
päälle, lisättiin muutama tuore valokuva mukaan ja
kirjoitettiin osoitteet. Vain postimerkki puuttui, kun niitä
ei ollut enää jäljellä.

Keskiviikkona lähdettiin iltapäivällä viemään kirjettä postiin.
Oli jo aivan syksyinen päivä: väliin sadetta, väliin aurinkoista
ja ennen kaikkea tuulista. Äiti tuli rapuissa vastaan ja huomasi
kirjeen. Sitten muistan heittäneeni kirjeen rattaiden alle.
Puolimatkassa vilkaisin rattaiden alle ja kirjettä ei ollut enää missään.

Kadonnut. Noin vain. Kuin tuhka tuuleen. Kuin kirje tuuleen.
Ehkäpä näin. Tai sitten se oli pudonnut jo pihaan. Tai ufot vieneet.

Viime keväänä oli kadonnut sieltä rattaiden alta hyttysverkko
mystisesti. Tai oma selkäreppuni, joka katosi salaperäisesti
lähijunassa Hampurissa juhannusaamuna 1995. Suomalaisrempseän
juhannusvieton jälkeen olin aamuanivarhain paluumatkalla nukahtanut
junaan ja reppu oli kadonnut. Viety. Varastettu. Viattomalta
humalaiselta.

Vaan nyt olin aivan selvin päin ja täysissä hoitovapaalaisen sielunvoimissa.
Kävelimme samaa reittiä heti takaisin ja vilkuilin maahan ja pusikkoihin.
Ei näkynyt. Se oli varmaan jäänyt vaunuvarastoon. Ei. Ei missään. Ei edes
kotirappukäytävässä, jossa se oli todistettavasti ollut.

Kadonnut. Försvunnit. Disappeared. Gekadonnut.

Tästä tuli ikimuistoinen synttärikirje. Etenkin vielä, jos se tavalla
tai toisella löytää perille asti ilman postimerkkejä tai sitten jonkun
armeliaan enkelin itse liimaamilla merkeillä. Vai toimittavatko
sudenpennut sen perille?

"Avohakkuu antaa parhaiten puuta, turha tutkiakaan mitään muuta."

Sama 90-luvun alun rallatus pätee varmasti tänään lastenhuoneessakin:
kaikki kumoon kerralla ja sitten leikkimään.

Haaraniitit jostain lapsuudesta

S ja äiti olivat askarrelleet Hannibal-koiraa, mutta
löytyi vain yksi haaraniitti. Haaraniitti?!? Niinpä
tietenkin - se sellainen, jossa toisessa päässä nuppi
ja toisessa kaksi taivutettavaa osaa ja jota käytetään
mm. paperisten kellonviisarien kiinnittämiseen kellotauluun.
Enpä muistanutkaan, että sellaisiakin on olemassa.
Ostimme illalla niitä Tiimarista kaksi rasiaa.

Aamulla nautimme vohveleita puiston aamussa.
Vähän tetsaamista se oli. Kotiin tultua S kiemurteli
syömisestä leikkimisen verukkeella, enkä alkanut
pelleilemään vaan S jäi taas ilman ruokaa.
Ei näyttänyt menoa haittaavaan; halutessaan pärjää
aika vähällä ruoalla päivässä.

K:n mennessä päiväunille äidin vaatepino kaatui
makkarin tuolilta. Aloin sättiä epämääräisen pinon
kerääjää. Aina se jättää vaatteensa hujan hajan --
näinkö se kolminolo alkaa muokata isää äidiksi?!

S halusi päästä taas muoviammeeseen illalla.
Se on toki mukavaa, mutta ei aina jaksaisi läträillä
ja täyttää puhallettavaa ammetta, jossa S:lla on
sääntöjä (saa pitää hauskaa; ei saa kaataa vettä
K:n päälle, ei saa kaataa vettä ammeen ulkopuolelle).
S näytti jo päättäneen, että lähtee ammeeseen.
Kysyin, onko S kysynyt äidiltä.

- Äiti on epämieltä.

Eli äiti ei myöskään ollut oikein mitään mieltä.
Amme täytettiin.

Etsintäkuulutettu löytynyt -- 10 000 euron palkkio vaihtui VV:hen

Tiistaina kadonneesta legopoliisiukkelista tehty katoamisilmoitus
(WANTED -- 10000 e) tuotti tulosta torstaina iltapäivällä.
S löysi ukkelin juuri K:n mentyä päiväunille.
Ukkeli oli ollut pari päivää kadoksissa ja nyt se
löytyi S:n mummolta saamasta repusta.

S juoksi keittiöön, piti kättään piilossa:

- Täällä on yllätys!

- No, mikä?

Voi sitä ilon ilmettä naamalla: poliisiukkeli.
Isi kävi ottamassa pari päivää seinällä olleen
katoamisilmoituksen ja sen päälle vedettiin
henkselit: "löytyi repusta". Kymmenen tonnin
palkinto hurahti samantien VV-jätskiin.

Kiukku pussiin puhalla

Tänä aamuna piti ottaa kiukkupussi käyttöön.
Sillä sai parikin kertaan päivän aikana tilanteen
selvitettyä parempaan suuntaan. Kaiken lisäksi
joku vihreä ilmapallo on hajonnut ja S ulisee sitä
vähän väliä. Ehdotin, että näkisi unta sinisestä pallosta.

Masennusta pukkaa jo päälle. Ei enää tunnista viikonpäiviä
toisistaan, kaikki päivät samanlaista. Aamulla jäätiin puistoon
vielä "yliajalle", jolloin paikalla oli enää pari mummoa lastenlastensa
kanssa. Toinen kutsui K:ta sisäpihalla sählyä pelaavaksi pojaksi,
toinen mummo heti perään varoitti omaansa liukumäkeä laskevasta
pojasta eli S:stä. En viitsinyt puhua kummallekaan yhtään mitään,
vaan katsoin tiukasti varpaisiini. (Mikä erottaa suomalaisen
introvertin ja ekstrovertin? Ekstrovertti katsoo kaverin varpaisiin,
introvertti omiinsa.) Tänään päivällä yritin säästää juotavissa
jugurteissa ja huijaisin K:ta täyttämällä vanhan purkin litrajugurtilla.
Kaaressa lensi syöttötuolin taakse seinään. Onneksi ei verhoille -- päästiin
sentään helpolla.

Puistossa on tiistaiaamuisin askartelua, keskiviikkoisin lauluhetki,
torstaisin jotain urheilullista ja perjantaina vohvelikioski. Sitten on tuo
toimintakeskus, jossa olisi tarjolla avointa päiväkotia ma, ti ja to.
Jumppa alkaa parin viikon päästä maanantaina. Muskaria pitäisi vielä
jostain etsiä. Ehkä siinä alkaa viikonpäivätkin selvitä.

Jätin S:n tänään ilman lounasta, kun ei alkanut lusikoimaan itse.
K syö ihan kivasti, mitä syö. Äiti kantoi iltaruokailulla legoukkeleita
pöytään ja se toimi hyvin. Nakkisoppaa tuli tehtyä muutama litra, joka on siis parin päivän
safkat ja vähän pakkaseen. Huomenna sitten varmalle soselinjalle.